Moni käyttää termejä grillaus ja barbeque virheellisesti samaa tarkoittavina sanoina. Amerikkalaisessa grillausperinteessä barbequella tarkoitetaan ruuan kypsyttämistä hitaasti alhaisella epäsuoralla lämmöllä (low 'n' slow) runsaassa savussa. Lämpötila ei barbequessa yleensä nouse yli 120 asteen ja valmistusaika on aina tunteja. Voidaan siis sanoa, että bbq on perinteisen grillaamisen vastakohta ja makumaailmat poikkeavat toisistaan. Grillatessa tarvitaan myös raaka-aineelta enemmän mureutta, sillä Bbq smokerilla valmistetut raaka-ainekset ovat usein pitkän kypsennyksen vaativia raaka-aineita.Barbequessa käytetään erillisiä savustimia, smokereita. Bbq-smokerissa voit valmistaa lihaa, kanaa ja muita lintuja, kalaa, kasviksia ja hedelmiä, lähes mitä tahansa, vain mielikuvitus on rajoitteen. Teksasissa Bbq-savustuksen ehdoton kuningas on Brisket, eli kokonainen härän rinta. Myös porsaan ribsit ovat yleisiä ja onnistunutta lopputulosta kutsutaan usein ”drop the bones ribseiksi”, sillä kopautettaessa luuta lautaselle lihat irtoavat luusta itsekseen.Bbq raaka-ainekset on yleensä marinoitu tai hierottu kuivamausteseoksella. Olennaisen osan makuun antavat eri puulajien käyttö, mikä tuo ominaisvivahteen lihan makuun. Bbq-smokerissa voi käyttää eri lehtipuita esim. koivua, leppää, tammea, omenapuuta tai eksoottisempia hicorya tai mesquitepuuta. Kypsennyksen aikana tuotteita sivellään bbq-kastikkeilla, marinointiliemellä tai vaikkapa ruokaöljyllä. Smokerilla valmistettujen bbq tuotteiden makua ja mureutta on lähes mahdotonta jäljitellä millään muilla laitteilla. Bbq tuotteiden maku vie helposti mukanaan bbq harrastuksen pariin. Bbq valmistukseen kuuluukin iloinen yhdessäolo ja ulkoilu perheen ja ystävien kesken. Kiirehtimällä ruuasta saa helposti vain keskinkertaista. Teksasissa on sanonta ”It`s ready when it`s ready” ja tämän ohjeen muistamalla olet hyvällä polulla onnistuneiden makuelämysten maailmaan.
Valikoimissamme on kaksi erikokoista bbq-smokeria jotka ovat tehty kestämään ja niitä on jo useilla harrastajilla Suomessa. Hinta/ laatasuhde on markkinoiden paras.
BBQ Smoker / savustin - Iso B.
440,00€
Iso B. kypsennysosa on 120*40cm. Iso B.llä voit kerralla valmistaa suuren aterian. Saat samalla lämmityksellä valmistettua esim. kalaa, lihaa, lintua tai vaikkapa suurempia porsaan ripsejä. Iso B:llä valmistat vaikkapa peuran neljänneksen kokonaisena. Iso B. on bileiden hauska
ohjelmanumero, magneetin lailla se kerää ihmiset ympärilleen. Sopii ympärivuotiseen käyttöön.
American BBQ-smoker, Smoke B.
370,00€
Smoke B kypsennysosa on 70*40 cm. Smoke B:llä loihdit maistuvan aterian koko perheelle tai isommallekin seurueelle. Smoke sopii hyvin ympärivuotiseen käyttöön.
Valikoimissamme on kaksi erikokoista bbq-smokeria jotka ovat tehty kestämään ja niitä on jo useilla harrastajilla Suomessa. Hinta/ laatasuhde on markkinoiden paras.
![]() |
http://www.shopland.fi |
BBQ Smoker / savustin - Iso B.
440,00€
Iso B. kypsennysosa on 120*40cm. Iso B.llä voit kerralla valmistaa suuren aterian. Saat samalla lämmityksellä valmistettua esim. kalaa, lihaa, lintua tai vaikkapa suurempia porsaan ripsejä. Iso B:llä valmistat vaikkapa peuran neljänneksen kokonaisena. Iso B. on bileiden hauska
ohjelmanumero, magneetin lailla se kerää ihmiset ympärilleen. Sopii ympärivuotiseen käyttöön.
![]() |
http://www.shopland.fi |
American BBQ-smoker, Smoke B.
370,00€
Smoke B kypsennysosa on 70*40 cm. Smoke B:llä loihdit maistuvan aterian koko perheelle tai isommallekin seurueelle. Smoke sopii hyvin ympärivuotiseen käyttöön.
http://www.shopland.fi
https://www.facebook.com/shopland.fi?ref=tn_tnmn
Nouto suoraan Turun varastolta. Info@shopland.fi
puh. 040 575 1270
Nouto suoraan Turun varastolta. Info@shopland.fi
puh. 040 575 1270
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti