Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Bbq-smoukkerissa käytettävä puu

Olennaisen osan makuun antavat eri puulajien käyttö, mikä tuo ominaisvivahteen lihan makuun. Lähtökohtaisesti tärkeintä on mitä puuta bbq-smokeriin ei pidä laittaa. Kaikki pihkapuut voi heti unohtaa, esimerkiksi yksi asiakkaamme kokeili laittaa tervalepän joukkoon katajaa pieniä määriä, liha meni piloille. Bbq-smokerissa voi käyttää eri lehtipuita esim. koivua, leppää, tammea, omenapuuta tai eksoottisempia hicorya tai mesquitepuuta. Jokaisella on oma suosikkinsa tai omat sekoituksensa. Lähtökohtana voidaan pitää, peruspuuta, leppää tai tammea pohjalle ja vivahteita voi hakea muilla puulajeilla. Toki smoukkaaminen onnistuu hyvin pelkällä lepällä tai tammella. Koivukin käy, kunhan siitä poistaa huolellisesti kuoret. Hiilloksen sekaan voi lisätä erilaisia makulastuja tai vaikkapa hedelmiä ja marjoja. Esim. omena ja päärynä tuovat mukavan lisävivahteen smoukattaviin tuotteisiin.

Puulajikkeiden ominaisuudet

LEPPÄ Mieto, makeahko maku. Sopii hyvin kalalle, sianlihalle, siipikarjanlihalle ja
pienikokoisille riistalinnuille.
MANTELIPUU Makea savunmaku, kevyt tuhka. Sopii hyvin kaikille lihoille.
OMENAPUU Hyvin mieto maku, lievästi hedelmäinen ja makeahko. Sopii hyvin siipikarjanlihalle
(tekee nahasta tummanruskean) ja sianlihalle.
SAARNI Palaa nopeasti, mieto joskin selvästi erottuva maku. Sopii hyvin kalalle ja punaiselle
lihalle.
KOIVU Keskikovaa puuta, maku muistuttaa vaahteraa. Sopii hyvin sian- ja siipikarjanlihalle.
KIRSIKKAPUU Sopii hyvin siipikarjan-, sian-ja naudanlihalle. Joidenkin mielestä kirsikkapuu on parasta
savustuspuuta.
VIINIKÖYNNÖS Kirpeä maku. Tuottaa paljon savua, rikas ja hedelmäinen maku. Sopii hyvin
siipikarjanlihalle, punaiselle lihalle, riistalle ja lampaanlihalle.
HIKKORIPUU Savustuspuiden kuningas. Makea, voimakas, vahva pekoninmaku. Sopii hyvin
sianlihalle, kinkulle ja naudanlihalle.
SYREENI Hyvin kevyt ja hienovarainen, hieman kukkainen maku. Sopii hyvin äyriäisille ja
lampaanlihalle.
VAAHTERA Savuinen, täyteläinen ja makeahko. Sopii hyvin sian- ja siipikarjanlihalle, juustolle ja
pienikokoisille riistalinnuille.
MESQUITE-PUU Voimakas maanläheinen maku. Sopii hyvin naudanlihalle, kalalle, siipikarjanlihalle ja
riistalle. Kuumimmalla liekillä palavia puulajikkeita.
MULPERIPUU Tuoksu on makea ja muistuttaa omenaa.
TAMMI Savustuspuiden kuningatar. Punatammi sopii hyvin grillikyljelle. Sopii hyvin punaiselle
lihalle, sianlihalle, kalalle ja suurriistalle.
PÄÄRYNÄ Miellyttävä mieto savunmaku. Muistuttaa paljon omenaa. Sopii erinomaisesti kanalle ja
sianlihalle
PEKAANIPÄHKINÄ Makea ja mieto maku, joka muistuttaa hikkoripuuta. Maukas, hienostunut. Sopii hyvin
siipikarjan-, naudan-ja sianlihalle sekä juustolle.

Voita kesäksi Shoplandin Iso B, Bbq-smoker. Jaa Kuva ja vastaa kilpailuun ja olet mukana. Iso B smoker arvotaan kaikkien vastanneiden kesken 17.6.2013. Palkinnon arvo on 440€
Linkki kilpailuun:
https://www.facebook.com/shopland.fi/app_190322544333196

Onnea kilpaan
T:Shopland.fi


http://www.shopland.fi/
https://www.facebook.com/shopland.fi?ref=hl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti